IN ENGLISH    PÅ SVENSKA      
Lajittelu kotona on lopulta helppoa

12.04.2019

Käytännössä kerros- tai rivitaloasunnon keittiökaappiin ei mahdu 7-8 jäteastiaa, millä nykyjätehuollon mukainen lajittelu hoituisi kodeissa näppärästi. Pienellä suunnittelulla lajittelun ja kierrätyksen saa kuitenkin hyvin osaksi asumisen arkea.

HSY-alueella on tulossa käyttöön määräykset, joiden mukaan useimmissa kiinteistöissä pitää olla mahdollisuus viedä omaan erilliseen keräysastiaan niin bio-, paperi, pahvi/kartonki-, lasi-, metalli- kuin muovijätteetkin. Siksi on järkevä kerätä myös kodeissa nämä jätelajit erillään sekajätteestä.

Lisäksi sekajätteestä pitää erotella paristot, lamput, lääkkeet ja erilaiset ongelmajätteet kuten maalit ja liuottimet, jotka täytyy viedä niille tarkoitettuihin keräyspisteisiin.

Jotta lajittelu kotona sujuisi helposti, kannattaa asia aloittaa ensin pienellä suunnittelujaksolla. Kun ensi seuraa, minkä verran itsellä syntyy minkäkinlaista jätettä esimerkiksi viikon aikana, pystyy hahmottamaan, mitä ja minkä kokoisia jäteastioita tarvitsee kullekin jätelajille.

Metallijätteelle voi riittää pieni kannellinen muovirasia, kartonkipakkausten keräämisestä selvitä vain laittamalla niitä litistettyinä yhden mehu- tai maitopurkin sisälle ja niin edelleen. Paperille kätevä on esimerkiksi pienehkö kori.

Keittiöissä on yleensä vain yksi allaskaapin oveen ruuvattu jäteastia tai allaskaappiin sijoitettu 2-3 astian jätevaunu. Näihin astioihin kannattaa kerätä sellaista jätettä, jota tulee eniten ja usein.

Biojätteelle voi kannattaa hankkia erillinen kannellinen ja kantorivallinen astia, jonka voi sijoittaa irralleen allaskaappiin. Jos astiassa on kansi, esimerkiksi kalajätteet eivät haise asunnossa. Kun astian sisälle laittaa sanomalehtipaperia tai biojätepussin, astia on helppo puhdistaa kevyellä pesaisulla tyhjennyksen jälkeen. Jos biojäteastiassa ei ole kantta, astia ei vety samalla tavalla, mutta vaatinee tiuhempaa tyhjennysväliä hajuhaitan estämiseksi.

Muualle kuin keittiöön kannattaa sijoittaa esimerkiksi kierrätykseen menossa oleva paperi, palautuspullot ja -tölkit, paristot, palaneet lamput sekä usein myös metalli- ja lasijäte. Pienellä suunnittelulla ja sopivien mielellään kannellisten keräys- ja kantoastoiden hankinnalla tällaisten jätteiden keräyspisteet voi usein sijoittaa esimerkiksi parvekkeelle tai eteiseen.

Sama koskee muoveja, etenkin jos poistaa pakkauksista hajuhaittoja aiheuttavat tähteet ja litistää pakkaukset hyvin, eikä muovipakkausjätettä tule kovin paljon.

Kun lajittelee, on hyvä opetella, mikä jäte kuuluu mihinkin astiaan. Esimerkiksi rikki mennyt muoviauto tai -pulkka menee edelleen sekajätteeseen mm. vauvanvaippojen, terveyssiteiden, käytettyjen kissanhiekkojen sekä paistorasvojen ja -öljyjen kanssa.

Hyviä ohjeita lajitteluun löytyy HSY:n sivuilta osoitteessa hsy.fi, jossa voi hakea roskan nimellä, mihin astiaan kyseinen jäte kuuluu. Heka Oy:n nettisivuilla osoitteessa hekaoy.fi/fi/ymparisto on myös oivia käytännön ohjeita arjen lajitteluun. Kolmas hyvien neuvojen löytämispaikka on Marttojen martat.fi, jossa Marttakoulun Kestävän arjen sivujen tiedot ja vinkit perustuvat hyviksi todettuihin käytäntöihin.

Neuvoja kodin kierrätyksen käytännön järjestämiseen saa etenkin Heka Oy:n sivuilta ja sivustolta meillakotona.fi, jossa on mm. sisustussuunnittelija Maru Hautalan vinkkejä.

Muovilelu ei kuulu muoviastiaan. Muovinkeräysastiaan saa viedä ainoastaan muovipakkauksia. Muovipakkaus on myytävän tuotteen pakkaamiseen käytetty muovinen rasia, kääre, pussi tms. Pakkauksia ovat myös ostosten kotiin kantamiseen tarkoitetut kauppakassit.

Muut muovit ja muoviesineet, kuten rikkinäiset pulkat, lelut, kastelukannut ja keittiövälineet, laitetaan sekajäteastiaan, ja sitä kautta ne kiertävät hyödynnettäväksi energiaksi.

Muovipakkausten keräykseen saa laittaa elintarvikkeiden tyhjät muoviset pakkaukset kuten jogurttipurkit, tomaatti- tms. rasiat, voi- ja margariinirasiat sekä leikkele-, juusto- ja valmisruokapakkaukset. Myös tyhjät muoviset pesuaine-, sampoo- ja saippuapullot, muovikassit, -pussit ja -kääreet sekä tyhjät muovipullot, -kanisterit ja -purkit kuuluvat muovinkeräysastiaan.

Esimerkiksi pullot ja kanisterit laitetaan astiaan mieluiten litistettynä. Muoviastioiden korkit ja kannet viedään jäteastiaan irrotettuina. Esimerkiksi mehukanisteri ja sen kansi lajitellaan käsittelylaitoksessa erilleen ja eri tavalla hyödynnettäväksi. Kun korkit ja kannet irrotetaan kotona, helpotetaan muovijätteen jatkojalostamista.

Tyhjät muovipakkaukset huuhtaistaan tai pyyhkäistään puhtaaksi tarvittaessa. Ohjeen mukaan sellainen puhtaus riittää, josta ei aiheudu hajuhaittoja.

Muovinkeräykseen ei saa laittaa muoviesineiden lisäksi pvc-muoveja, jotka tunnistaa merkinnöistä PVC, 03 ja 3. Muoviastioissa ja -pakkauksissa tai niiden etiketissä on usein ”kierrätyskolmio”, jonka sisällä on numero ja lisäksi alapuolella vielä kirjainlyhenne – keräykseen hyväksyttäviä merkintoja ovat esimerkiksi 1 ja PET.

Myöskään vaarallisten aineiden jäämiä kuten maalia, kemikaaleja, öljyä tai lääkkeitä sisältäviä purkkeja ja tölkkejä ei viedä muovinkeräykseen. Ne toimitetaan lähimpiin asianmukaisiin vaarallisen jätteen keräyspaikkoihin.

Kiinteistön jätetiloissa asukkaat ovat itse vastuussa siitä, että jätehuoneet pysyvät siisteinä ja roskat viedään oikeisiin keräysastioihin. Harmittavaa kyllä kiinteistöissä näkee tilanteita, joissa jätepussi on vain heitetty ovelta jätehuoneen lattialle, sekä välinpitämättömyyttä toisten tekemästä asiallisesta kierrätyksestä.

Jos laitetaan esimerkiksi hajoamattomissa muovipusseissa olevaa biojätettä tai jopa sekajätettä biojäteastiaan, tehdään pahimmillaan turhaksi muiden pyrkimys ja halu vähentää ympäristöämme rasittavan jätteen määrää.

Rotat esimerkiksi ovat kiinnostuneita jätehuoneen lattialle heitetyistä tai pudonneista roskapusseista. Samaten erilaisen Sortti-asemille kuuluvat roinan kuten huonekalujen ja elektroniikan tuominen jätehuoneisiin on yleisen epäsiisteyden ohella epämiellyttäviä vieraita houkutteleva asia. Lisäksi tällaiset jätteet ovat kiinteistölle ja sitä kautta asukkaille hyvinkalliita. Niiden poisto tuo aina melkoiset lisäkulut normaalien jätemaksujen päälle.

KUVA: Tässä keittiössä on jätevaunussa yksi astia seka- ja yksi muovijätteelle. Biojäte on kannellisessa astiassa jätevaunun vieressä ja metallijäteastia ylähyllyllä roskapussien vieressä. Esimerkiksi kartonki, paperi, lasi ja paristot kerätään muualle kuin allaskaappiin tässä taloudessa.




Takaisin uutisiin